JUHANI TAIPALE ON POISSA

Helsingin Kisa-Veikkojen toimintaan yli kuuden vuosikymmenen ajan osallistunut Juhani Taipale, kaikkien hkv-läisten hyvin tuntema Jaska, kuoli 8. joulukuuta 80-vuotiaana.

Jaakko Juhani Taipale syntyi Helsingissä 17. syyskuuta 1935. Helsingin Kisa-Veikkojen toimintaan hän tuli mukaan 1950-luvun alussa harrastaen pikajuoksuja. Jaskan ylläpitämästä leikekirjasta kävi aikanaan ilmi, että hänen nuoruusvuosiensa ykköslaji oli jääpalloilu. Jaskan kiinnostus jääpalloiluun säilyi vielä aikuisiässä, jolloin hänet nähtiin usein katsojavähyyttä potevissa Helsingin jääpallokatsomoissa ja joista hän myös toimitti otteluselostuksia lehtien urheilutoimituksiin.

Juhani Taipaleen oma suosikkilaji oli kuitenkin yleisurheilu, jossa hän kilpaili nuoruusvuosinaan. Jo varhain 1950-luvulla hän löysi oman paikkansa Helsingin Kisa-Veikkojen poikaurheilijoiden huoltajana ja ohjaajana. Siellä hän viihtyi ja siellä hänellä oli eniten annettavaa vaahteralehtiselle seuralleen.  Vapaa-aikoinaan hän ohjasi ja osin valmensikin seuran nuoria urheilijoita työvuorojaan laskematta, hankki seuraan uusia jäseniä sekä toimi heidän tukenaan lukuisilla kilpailumatkoilla.

Paljolti Juhani Taipaleen työn tuloksia oli se sotavuosien jälkeen syntyneiden ja 1950-luvun loppuvuosina seuraan liittyneiden ikäluokkien urheilullinen menestys, jonka ansiosta Helsingin Kisa-Veikot voitti Kalevan maljan 13 kertaa peräkkäin vuosina 1958–1970. Yhtenä esimerkkinä tästä on 17-vuotiaiden SM-kisat 1963 Kokemäellä, jossa Jaskan ryhmän pojat voittivat yhteensä yhdeksän mitalia, näistä kuusi kultaista.

Juhani Taipale oli monille HKV:n pojille isähahmo, johon saattoi luottaa. ”Jaskan merkitys monille HKV:n urheilijaikäluokille oli mittaamaton”, toteaa Harri Palmu, joka itsekin menetti oman isänsä 11-vuotiaana. Jaska oli läsnä Eläintarhan harjoituksissa ja kilpailumatkoilla – sen iloissa ja suruissa. Tärkeitä olivat myös Kestikartanossa vietetyt pikkujoulujuhlat, joiden isäntänä Jaska itseoikeutetusti toimi.

Ennen pitkää Juhani Taipale oli mukana myös nuorten maaottelujen huoltotehtävissä. Sen ajan maajoukkueissa oli paljon HKV:n urheilijoita ja Jaska oli kuin itsestään sopivin henkilö maajoukkuetehtäviin. Omalla supliikillaan hän selvisi tilanteesta kuin tilanteesta ja sai arvostusta eri tahoilla. Valtava on se määrä ihmisiä, jotka tunsivat Jaskan ja yhtä paljon myös Jaska tunsi ihmisiä. Luonteeltaan avoimena ja seurallisena hän hakeutui alati uusien tuttavuuksien seuraan ja vanhoille ystävälleen hänellä oli aina jokin mielenkiintoinen muistikuva kerrottavana.

Helsingin Kisa-Veikkojen johtokunnassa Juhani Taipale toimi vuodet 1959–66. Niihin vuosiin sisältyivät monet suomalaisen yleisurheilun uudet avaukset, kuten vuonna 1959 järjestetyt ensimmäiset hallikisat nykyisessä Töölön Kisahallissa ja ensimmäiset Maailmankisat Helsingin Olympiastadionilla. SVUL:n Helsingin piirin yleisurheilujaoston jäsenenä Taipale oli vuodet 1972–80.

Myöhempinä vuosinaan Juhani Taipale löysi oman tehtäväkenttänsä yleisurheilukilpailujen, maaottelujen sekä lajin kansainvälisten arvokilpailujen monistus- ja tulospalvelutehtävissä. Helsingin Sanomien avustajana hän toimi useita vuosikymmeniä toimittaen lehteen uutisia niistä urheilutapahtumista, joissa lehden oma toimittaja ei ollut paikalla.

Kiinnostus urheiluun oli Juhani Taipaleelle lähes koko elämän mittainen tarina. Jo sodanjälkeisiltä poikavuosiltaan hän usein kertoi tarinaa, kun hän puhelimeen vastatessaan kuuli lakonisen kysymyksen: ”Onko isä tavattavissa.” Se soittaja oli rakennusasioissa Paavo Nurmi. Rakennusalalta löytyi myös Jaskan tuleva ammatti, sillä hän teki elämäntyönsä maalarina.

Viimeksi hänet nähtiin menneen kesän Aikuisurheiluliiton mestaruuskilpailujen aikana. Vaikka voimat olivat jo vähissä, vanha tottumus toi hänet vielä kerran Eltsuun. Haikeat jäähyväiset yhteisille vuosille vietettiin pienessä ystäväpiirissä syyskuun 80-vuotispäivillä, jossa Juhani Taipale vielä jaksoi olla mukana – fyysisesti rapistuneena mutta henkisesti täysipainoisesti mukana eläen.

”Ei ole ihmisen hienous siitä kiinni, miten paljon hän on saanut koulutusta ja missä piireissä hän liikkuu. Jaska oli siitä oiva esimerkki”, tiivistää Harri Palmu Juhani Taipaleen merkityksen Helsingin Kisa-Veikoille ja suomalaiselle urheiluelämälle laajemminkin.  

Seppo Martiskainen

   Helsingin Kisa-Veikot
PL 1
00251
Helsinki
Toiminnanjohtaja Reijo Siitonen
040 506 6482 , toimisto(ät)helsinginkisaveikot.fi