VANHEMPAIN OPAS –  TERVETULOA HKV:n TOIMINTAAN

Kaikki mitä olet aina halunnut tietää, kun lapsesi aloittaa harjoittelun HKV:n junnuissa, mutta et ole sitä osannut kysyä taikka et tiedä keneltä kysyä.   

SISÄLLYS

1.    HKV
2.    Vanhemman rooli
3.    Jäsenyys ja maksut
4.    Harjoittelu
5.    Kilpailu
6.    Leirit
7.    Varusteet
8.    Ravinto ja lepo
9.    Aikuisliikkujat
10.    Harjoituspaikat

 

I HKV
HKV tarjoaa toimintaan lapsista aikuisiin ja harrasteliikunnasta huippu-urheiluun. Seuralla on sekä urheilullisia että kasvatuksellisia tavoitteita. Katsomme lapsen ja nuoren urheilijanpolkua kokonaisuutena, jonka tarkoitus on tukea hänen kasvuaan. Liikunnan vaikutus fyysiseen terveyteen on ilmeinen, mutta sen parissa kehittyvät myös monet elämän kannalta oleelliset ominaisuudet. Tällaisia ovat esimerkiksi hyvä itsetuntemus, pitkäjänteisyys, suunnitelmallisuus, itseohjautuvuus, ryhmässä toimiminen, empatiakyky ja toisten kunnioitus.
Urheiluun liittyvät päämäärät eivät ole vain mitaleja ja ennätyksiä, vaan lapsen ja nuoren ikäkaudelle ominaisten liikunnallisten taitojen ja valmiuksien harjoittamista ja saavuttamista. HKV:ssä rohkaistaan kilpailemiseen ja kilpailun keskiössä ovat henkilökohtainen kehitys sekä seurakavereiden tukeminen ja kannustus.

Toimihenkilöt
HKV:llä on vain puolitoista palkattua työntekijää. Valmennus, johtokunnan ja toimikuntien työ, varustehankinta, varainkeruu, kehittämistyö sekä kilpailujen järjestäminen eli koko varsinainen seuratoiminta pyörii pitkälti vapaaehtoisten voimin. Tässä meistä jokainen voi tehdä paljon ja jokaisen panos on tärkeä ja merkityksellinen.

II Vanhemman rooli
Valmentajat hoitavat valmentamisen ja vanhempien tärkein tehtävä on kannustaa ja kuunnella lasta. Huippukoripalloilija Lauri Markkasen äiti on kiteyttänyt hyvin vanhemman roolin lapsen urheilussa: ”kannusta, kuuntele ja kokkaa”.

https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/lue/ihmiset/koripallotahti-lauri-markkasen-riikka-aiti-neuvoo-ala-valmenna-lasta-vaan

Seuran tapahtumat pyörivät vapaaehtoisten voimin ja toiveena olisi, että jokainen perhe osallistuisi toimitsijatehtäviin. Erilaisia toimitsijatehtäviä on kaikille, niin ensikertalisille kuin tuomarikoulutuksen suorittaneille. Toimitsijatehtävät ovat parhaimmillaan kivoja kokemuksia yhdessä toimimisesta yhteisen hyvän eteen. Vanhempien hoitaessa toimitsijatehtävät valmentajat saavat keskittyä valmentamiseen ja lasten ohjaamiseen. Kun vanhemmat osallistuvat toimintaan, se tuo lapselle sen tunteen, että tämän täytyy olla hyvää ja tärkeää toimintaa, kun kerran isä tai äiti on myös mukana täällä.

Jokaisella ryhmällä on valmentajien lisäksi nimettynä yksi tai useampi vastuuvanhempi, joka hoitaa ei-valmennuksellisia asioita kuten toimitsijoiden hankintaa ja on linkkinä seuran ja vanhempien välillä.

III Jäsenyys ja maksut

Harrastusmaksut ovat kerran vuodessa laskutettava jäsenmaksu sekä kolme kertaa vuodessa laskutettava ryhmäkohtainen toimintamaksu. Maksut voi katsoa täältä. Linkki jäsen- ja toimintamaksut kohtaan

Jäsenmaksut 2018:

Jäsenmaksut laskutetaan vuodenvaihteessa. Perhejäsenyys kannattaa ottaa, jos perheessä on enemmän kuin kaksi henkilöä. Perhe jäsenyydellä kaikki perheen jäsenet ovat automaattisesti seuran jäseniä.

HKV:n jäsenet ovat oikeutettuja jäsenkortilla saataviin etuihin yhteystyökumppaneiden kanssa; 15 % alennus Tammiston Adidas Outletista sekä Intersport Puhoksesta jäsenkortilla. Jäsenkortteja jaetaan vuoden vaihteessa Liikuntamyllyssä jäsenmaksun maksaneille ja kortteja voi kysellä muuna aikana valmentajilta tai Eläintarhan kahviosta.

Jäsenmaksu 60 euroa
Perhejäsenmaksu 120 euroa
Eläkeläisten jäsenmaksu 40 euroa

Toimintamaksut 2018:

Toimintamaksut laskutetaan kolme kertaa vuodessa:
1/2018 Tammikuussa (tammi-huhtikuulta)
2/2018 Toukokuussa (touko-elokuulta)
3/2018 Syyskuussa (syys-joulukuulta)

Uudet jäsenet maksavat toimintamaksun aloitus- ja liittymiskuukauden perusteella, joten ryhmään voi tulla mukaan myös kesken toimintakauden.

Toimintamaksut ovat ryhmäkohtaisia ja niiden suuruuteen vaikuttavat ryhmän harjoitusmäärä ja muut valmennuskulut sekä seuran kustantamien kilpailumaksujen määrä. Toimintamaksulla katetaan ne kulut, joita seuralle tulee harjoitusten järjestämisestä sekä kilpailuihin osallistumisista.

Toimintamaksut harjoitusryhmittäin 2018:
1999–2000 syntyneet: 230 euroa
2001–2002 syntyneet: 230 euroa
2003–2004 syntyneet: 210 euroa
2005–2006 syntyneet: 180 euroa
2007–2008 syntyneet: 150 euroa
2009–2010 syntyneet: 130 euroa (1xvko harjoittelevat 110 €)
2011-2012 syntyneet ja nuoremmat: 110 euroa

Toimintamaksut, harrastajat 2018:
1999-2002 syntyneet: 160 euroa    
2003-2004 syntyneet: 160 euroa 

Toimintamaksut, aikuisliikkujat 2018:
Aikuisliikkujat: 120e/vuosi
Aikuisliikkujat, eläkeläiset yli 65v: 60e/vuosi

Toimintamaksuun sisältyy:

14–19-vuotiaat urheilijat;
-    Kilpailulisenssi kilpaileville (sisältää tapaturma vakuutuksen)
-    Ympärivuotinen, tavoitteellinen ja ohjelmoitu seuravalmennus (n. 4-8x/vko)
-    Liikuntamyllyn opiskelija-kausikortit (syys/talvi)
-    Osanottomaksut seuran omiin kilpailuihin sekä pm- ja SM-kisoihin (matkoihin, majoituksiin ja ruokailuihin sisältyy mahdollisesti kilpailukohtainen erikseen ilmoitettava omavastuuosuus)
-    HKV T-paita (jaetaan vuoden alussa ja uusille jaetaan paita, jos varastosta löytyy vielä)
-    Seuravakuutus

 

8–13-vuotiaat urheilijat;
-    Kilpailulisenssi kilpaileville (sisältää tapaturmavakuutuksen)
-    Harjoitukset tai kilpailut (n. 2-4x/vko)
-    Osanottomaksut seuran omiin kilpailuihin (HKV:n maastot, Lajipäiväkisat, Mestaruuskisat, Starttikisat ja OP kisat) sekä piirimestaruus- ja Seuracup-kilpailuihin
-    Seuran tapaturmavakuutus
-    HKV T-paita (jaetaan vuoden alussa ja uusille jaetaan paita, jos varastosta löytyy vielä)

 

Alle 8–vuotiaat harrastajat;
-    Harjoitukset n. 1x/vko
-    Ilmainen osallistuminen seuran sisäisiin kilpailuihin (HKV:n maastot, Lajipäiväkisat, Mestaruuskisat, Starttikisat ja OP kisat)
-    Seuran tapaturmavakuutus
-    HKV T-paita (jaetaan vuoden alussa ja uusille jaetaan paita, jos varastosta löytyy vielä)

 

Harrasteryhmän urheilijat;
-    harjoitukset (n. 2x/vko riippuen ikäluokasta)
-    mahdollisuus kilpailla matalalla kynnyksellä ilman osanottomaksua seuran järjestämiin kisoihin (HKV:n maastot, Lajipäiväkisat, Mestaruuskisat, Starttikisat ja OP kisat)
-    HKV T-paita (jaetaan vuoden alussa ja uusille jaetaan paita, jos varastosta löytyy vielä)

 

IV Harjoittelu

Suomen menestyneimpänä yleisurheiluseurana me HKV:ssä tiedämme, että laadukas valmennus pienestä pitäen kantaa hedelmää. Aivan nuorimpien ikäryhmien kohdalla tämä tarkoittaa leikinomaista viihtymistä yleisurheilun parissa. Ikävuosien karttuessa HKV tarjoaa myös polun aina kansalliselle ja kansainväliselle huipulle asti. Pyrimme antamaan kaikille mahdollisuuden osallistua ja harjoitella oman motivaationsa ja tavoitteensa mukaisesti.
Harjoittelun ensisijaisena tehtävän on tuottaa iloa ja onnistumisia sekä luoda pohjaa myöhemmälle harjoittelulle. Kilpailutulokset ovat toissijaisia ja toisaalta uskomme, että ilon kautta tekemällä ja pieniin onnistumisiin ja kehitysaskeleisiin keskittymällä myös tulokset kehittyvät.


Seuran valmennuksen perustana on Suomen urheiluliiton linjan mukainen ottelupohjainen harjoittelu juniorivuosina. Lajivalinta suunnataan vasta 15-sarjassa ja itse lajivalinta pyritään tekemään vasta 17-sarjan jälkeen. Harjoitukset koostuvat alkuverryttelystä, taito ja ominaisuusharjoittelusta, juoksemisesta sekä lajiharjoituksista ja päättyvät loppuverryttelyn.

 

V Kilpailut

HKV on kilpaurheiluseura ja kannustamme kaikkia kokeilemaan kilpailemista. Seuran järjestämät kilpailut sekä PM-kilpailut ovat ilmaisia ja kaikkien toivotaan osallistuvan niihin. Ryhmän valmentajat tiedottavat näistä kilpailuista.

Kilpaileminenkin vaatii harjoittelua. Kilpailujen jännittäminen on hyvin luonnollista. Kilpailut ovatkin hyvä paikka oppia hallitsemaan ja kohtaamaan jännityksen tunteita ja saada valmiuksia kohdata ja hallita niitä myös elämän muilla osa-alueilla. Lapset kehittyvät eri tahtiin ja tuloksia tulisi verrata omiin aikaisempiin saavutuksiin eikä toisten saavutuksiin. Omat ennätykset ovat todiste siitä, että ahertaminen on kannattanut. 

Kilpailusarjat menevät syntymävuoden mukaan ja samaan sarjaan kuulutaan koko vuosi. Esimerkiksi T9 ja P9 sarjoihin kuuluvat ne tytöt ja pojat, jotka täyttävät kyseisenä kalenterivuonna enintään 9 vuotta. Tällöin yhdeksän tai kahdeksan vuotta kalenterivuonna täyttävät kilpailevat yhdessä T/P-9 ikäsarjassa koko vuoden. 9-vuotiaiden sarja on ensimmäinen virallinen sarja, mutta alle yhdeksän vuotiaat pääsevät kisaamaan omassa sarjassaan seuran omissa kisoissa (HKV:n syys- ja kevätmaastot, HKV:n Nappulamestaruuskilpailut, Starttikilpailut sekä kolme kertaa vuodessa järjestettävät OP junior GP).


Ilmoittautuminen
Kilpailuihin ilmoittaudutaan tavallisesti omatoimisesti suoraan Kilpailukalenteri-sivuston kautta.
www.kilpailukalenteri.fi
Palvelu lähettää vahvistuksen sähköpostiin, joka annetaan ilmoittautuessa. Sähköposti sisältää myös linkin, josta osallistumisen voi tarvittaessa peruuttaa. Yleensä tämä tulee tehdä viimeistään kolme päivää ennen kilpailua. HKV maksaa osallistumisen seuran omiin kilpailuihin, PM-kilpailuihin ja seuracup kilpailuihin, mutta muut kilpailut tulee maksaa itse.

Toimintamaksut maksaneille kilpailuihin osallistuville yli 9-vuotiaille lapsille hankitaan kilpailulisenssi. Mikäli lisenssiä ei löydy ja maksut on varmasti maksettu, ota yhteyttä toimistoon (nuoriso@hkv.fi tai toimisto@hkv.fi). Ilmoitathan lisenssin puuttumisesta toimistolle hyvissä ajoin ennen kilpailua.

Tulokset
Tuloksia voi seurata internetin kautta Tilastopajassa.
www.tilastopaja.fi
Tuoreimpien tulosten lukeminen on ilmaisia, mutta koko tietokannan käyttö on nykyisin maksullista. Lisäksi joissakin kilpailuissa on omat tulospalvelunsa, joita voi seurata verkossa reaaliaikaisesti.

Edustustehtävät
Vuoden aikana on seurojen välisiä kilpailuja, joissa urheilijat tuovat suorituksillaan seuralle pisteitä. Valmentajat nimeävät urheilijat kilpailuihin aiempien tulosten perusteella. Nimettyjen kilpailijoiden odotetaan lähtökohtaisesti osallistuvan näihin kilpailuihin. Seuran kannalta tärkeitä vuoden aikana olevia edustuskilpailuissa ovat mm. Seuraottelut tammi- ja syyskuussa, Viestiseuraottelu (OP-viestikarnevaalit) tammikuussa, Seuracup-finaali syyskuussa sekä isommilla SM-kisat ja SM-viestit.

 

VI Leirit
HKV järjestää keväisin ja syksyisin 10-13-vuotialle leirin Märkiön leirikeskuksessa Nurmijärvellä. Leirit ovat paras tapa nostaa yhteishenkeä ja saada ikimuistoisia kokemuksia. Leirit koostuvat yhdessä olosta liikunnan ja erilaisten joukkuekisailujen parissa. Leirien ajankohdista ja ilmoittautumisesta tiedotetaan sähköpostitiedotteilla sekä nuorisosivulla. Talvisin lähdetään leirinomaiselle kisareissulle TIJG-kisoihin (Tampere Indoor Junior Games).

HKV järjestää kesäisin ala-asteikäisille lapsille liikuntaleirejä kesä- ja elokuussa yhteystyössä STVK:n (Suomen Taitovoimisteluklubi) ja Liikuntaviraston kanssa. HKV:läiset sekä heidän kaverinsa ovat tervetulleita kesäleireille.

VII Varusteet

Hyvät kengät ovat tärkein harjoitus- ja kilpailuvaruste. Hyvien lenkkarien ostoon kannattaa panostaa, sillä kasvuikäisten jalat ovat muutenkin kovilla. Lenkkareissa on hyvä olla kunnon vaimennus ja niiden tulee tuntua tukevilta jalassa. Sisäpelikengät, tennarit tai muut vastaavat eivät sovi yleisurheiluharrastukseen. Mikäli harjoitusryhmä käy ulkolenkillä sisäharjoituskaudella, lapsella tulisi olla kahdet lenkkarit käytössä. Hyvien kenkien lisäksi harjoituksissa pitäisi olla mukana juomapullo sekä harjoitteluun ja säähän sopivat hyvin joustavat vaatteet.

Harjoituksia ja kilpailuja varten voi ostaa piikkarit. Piikkarit eivät ole välttämättömät, mutta enemmän kilpailuissa käyvien ja varsinkin vanhempien urheilijoiden kannattaa ne hankkia. Nuorille sopivat parhaiten yleispiikkarit; lajipiikkareita kannattaa harkita vasta, kun omat lajit alkavat hahmottua ja taidot karttua. Piikkareita käytetään ainoastaan lajisuorituksia tehdessä, ei esimerkiksi alkuverryttelyssä.

Kaikki lapset saavat vuoden alussa HKV T-paidan. Vuoden aikana tulleille jaetaan paita, jos vain varastossa on paitoja jäljellä. HKV:n seura-asuja hankitaan yhteistilauksella Adidakselta. Tietoa tarjolla olevista asuista ja niiden tilauksesta löytyy "ajankohtaista -> seura-asut" -kohdasta sekä treenien yhteydessä kyselemällä. Adidaksen toimituksissa on ollut ongelmia, joten tällä hetkellä seura-asuja on vain vanhoja satunnaisia kokoja ja malleja.

Vantaalla sijaitsevasta Adidas Outlet-myymälästä sekä Puotinharjun ostokeskuksen InterSport Puhoksesta HKV:n jäsenkortilla saa 15 % alennuksen.

Vanhoja pieneksi jääneitä varusteita kierrätetään seuran sisällä seuran Facebook kirppiksellä. Esimerkiksi piikkarit kestävät normaalisti useammalta lapselta toiselle, sillä jalka on jo kasvanut niistä ulos ennen kuin ne on juostu loppuun. Ryhmään pääsee liittymään alla olevasta linkistä. https://www.facebook.com/groups/310498229305029/?ref=bookmarks.

VIII Ravinto ja lepo

Harjoittelu, ravinto ja lepo muodostavat vankan pohjan urheilijana kehittymiselle. Urheiluharrastuksen kautta on mahdollista omaksua terveet elämäntavat loppuelämäksi. Harjoituksiin ei pidä tulla väsyneenä tai nälkäisenä.

Pitkälle pääsee jo säännöllisellä ateriarytmillä, lautasmallilla ja yhdeksän tunnin yöunilla. Harjoituksia ennen on hyvä varata riittävästi aikaa ruoan sulamiselle ja harjoituksen jälkeen energiavarastot on hyvä täyttää mahdollisimman nopeasti. Kilpailupäivinä mukaan kannattaa ottaa runsaasti helposti syötäviä ja sulavia eväitä; hedelmiä, marja- ja hedelmäsoseita, leipää ja muita välipalatuotteita.

Kannustamme lapsia monipuoliseen liikuntaan ja useamman lajin harrastamiseen. Vanhemmilla on kuitenkin viimeinen vastuu seurata lapsen jaksamista, ettei kuormitus käy liian kovaksi.

IX Aikuisliikkujat

Lasten urheilun ohella vanhemmatkin ovat tervetulleita mukaan liikkumaan. Lisätietoja aikuisliikkujat valikon alta.

X Harjoituspaikat

ELÄINTARHAN URHEILUKENTTÄ
Vauhtitie 6, 00250 Helsinki

ELÄINTARHAN TUNNELI
Tunnelin sisäänkäynti sijaitsee Eläintarhan kentällä kahviorakennuksen takana. Tunneliin mennään luiskaa pitkin alas, isoista metalliovista sisälle ja ramppia pitkin alas juoksusuoralle. Tunnelissa on 150m juoksusuora, pituushyppypaikka sekä punttilava.

LIIKUNTAMYLLY
Jauhokuja 3, 00920 Helsinki
Liikuntamylly sijaitsee Myllypurossa metroaseman vieressä. Kun urheilija tulee harjoittelemaan Liikuntamyllyyn HKV vuorolle, on hänellä oltava mukana valmentajien kautta saatava kulkukortti. Sitä näyttämällä pääsee sisään harjoitusalueelle ilman pääsymaksua.
Huom. Vanhemmat voivat hankkia huoltajakortin 4 euron hintaan. Kadonneen kulkukortin tilalle urheilijan tulee ostaa itse uusi kortti samaan 4 euron hintaan.

PIRKKOLAN URHEILUPUISTO
Pirkkola metsätie 6, 00630 Helsinki
Pirkkolan urheilupuistossa kokoonnutaan urheilukentän päädyssä olevan huoltorakennuksen sisälle tai eteen. Syys- ja Kevätmaastojen kokoontumispaikka on jäähallin ja tekouima-altaan välisellä alueella. Parkkipaikkoja löytyy sekä pohjoispuolelta Uimahallin luota että eteläpuolelta Pirkkolantien viereiseltä parkkipaikalta.

POHJOIS-HAAGA YHTEISKOULU (PHYK)
Pietari Hannikaisen tie 6, 00400 Helsinki
PHYK:ssä järjestetään talvisin joidenkin ryhmien harjoituksia ja lisäksi se on perinteinen HKV pikkujoulujen viettopaikka.


LISÄTIETOA
Vastuuvanhemmat
HKV:n kotisivut >Nuorisourheilu >ryhmäkohtaiset yhteystiedot, jossa vastuuvanhemmat

Kilpailuihin ilmoittautuminen
www.kilpailukalenteri.fi

Helsingin Kisa-Veikkojen Facebook-sivut   

Yleisurheilurekisteri
https://www.yleisurheilurekisteri.fi/

Kilpailujen tulokset sekä urheilijan tulosten ja kehityksen seuranta
www.tilastopaja.fi

Helsingin Seudun Yleisurheilu
www.helsy.info

 

Yhteydenotot
Jos sinulla on jotain kysyttävää, HKV:n henkilökuntaan saat parhaiten yhteyden sähköpostitse tai puhelimitse. Seuran toiminnanjohtaja Reijo Siitonen (puh. 040-5066482, e-mail toimisto@hkv.fi). Älä epäröi ottaa yhteytettä, jos sinulla on jotain kysyttävää, me olemme auttamassa sinua!
 

Kiusaaminen
Helsingin Kisa-Veikoissa vallitsee nollatoleranssi kiusaamisen suhteen ja pyrimme puuttumaan kiusaamiseen välittömästi. Otathan yhteyttä heti paikalla harjoitusryhmässäsi tapahtuvasta kiusaamisesta tai kiusaamisepäilystä ryhmän valmentajaan ja vastuuvanhempaan sähköpostitse (ks. yllä) otsikolla Kiusaaminen.

 

Seuratoiminta kehittyy ja elää jatkuvasti. Olemassa oleviin käytäntöihin tulee muutoksia. Niistä tiedotetaan tarvittaessa erikseen.

 

   Helsingin Kisa-Veikot
PL 1
00251, Helsinki