Tervetuloa HKV:n aikuisurheilijoiden menestyvään joukkoon!

 

Jäseneksi liittyminen:

http://www.helsinginkisaveikot.fi/Aikuisliikkujat/Jäseneksiliittyminen.aspx

Liittymisen jälkeen saat sähköpostilla informaatiota ja maksuveloitukset. Maksuja on kaksi:

HKV:n jäsenmaksu on 60 euroa vuonna 2017; perhejäsenmaksu on 120 euroa ja eläkeläisen jäsenmaksu on 40 euroa.

Aikuisurheilumaksu on 50 euroa vuodessa.

 

Liikuntamyllyyn pääsy HKV:n vuoroille: Liikuntamyllyn vaksilta saa muutamalla eurolla muovikortin, jolle aikuisurheilumaksun maksanut voi ladata pääsyn HKV:n harjoitusvuoroille. Lisäksi hän voi osallistua HKV:n vuoroille Eläintarhan urheilukentällä ja Eltsun putkessa. Aikuisurheilumaksun maksanut voi liittyä ohjattuihin ja omaehtoisiin harjoitusryhmiin, hän saa tietoa kisoista, koulutuksista, klinikoista ja muusta toiminnasta.

Aikuisurheilumaksun maksaneen puolesta HKV maksaa Suomen Aikuisurheiluliiton SM-kisojen osallistumismaksut. Ehtona on, että ilmoittautuminen on tapahtunut keskitetysti sähköpostilla Mika Siimekselle (mika.siimes@nemokustannus.fi) yleensä vuorokautta ennen virallisen ilmoittautumisajan päättymistä.

SM-viestijuoksujen ja -joukkuekilpailuiden osallistumismaksuista vastaa seura.

 

Vuoden kaksi maksuveloitusta tulevat jäsenelle sähköpostilla. Jäsenmaksu maksetaan laskun viitteellä jäsenmaksutilille, aikuisurheilumaksu aikuisliikkujien tilille.

On mahdollista osallistua myös ulkopuolisena HKV:n johdettuihin harjoituksiin. Silloin maksu on 90 euroa vuodelta. HKV:n ulkopuolisten maksu tilille FI66 1025 3000 2292 14.

 

Eltsun tunneli ja Eltsu

(Osoite on Vauhtitie, 00250 Helsinki. Tunnelin sisäänkäynti on kentän varastorakennusten välissä.)

HKV:n vuorot Eltsun tunnelissa talvikaudella 2017-2018.

Maanantai 18.00 – 21.00

Tiistai 19.30 – 21.00

Keskiviikko ei vuoroa

Torstai 20.00 - 21.00

Perjantai 19.30 – 21.00

Lauantai 14.00 – 16.00

Sunnuntai 16.00 – 18.00

Kaikille Helsingin kaupungin harjoituskortin lunastaneille on käytettävissä e ajat, joille ei ole myönnetty seuravuoroja. Tällaisia aikoja on viikonvaihteessa: lauantaina klo 18 alkaen, sunnuntaina klo 8-12, 15-16 ja klo 18 alkaen.

 

HKV:n vuorot Liikuntamyllyssä talvikaudella 2017-2018

Keskiviikko 18.00 - 19.30

Perjantai 18.00 – 19.30 (Yhteisvuoro Viipurin Urheilijoiden ja Tapanilan Erän kanssa)

Lauantai 10.00 - 13.00

Aikuisliikkujille suositellaan perjantain harjoitusvuoroa, kellonaika 18.00 – 19.30. Omalla kustannuksella voi harjoitella seuravuorojen ulkopuolisina aikoina, ei kuitenkaan kilpailujen aikana.

Voit tarkistaa ajankohtaiset asiat sivulta

http://www.helsinginkisaveikot.fi/Aikuisliikkujat/Tapahtumakalenteri.aspx

 

 

   Helsingin Kisa-Veikot
PL 1
00251
Helsinki
Toiminnanjohtaja Reijo Siitonen
040 506 6482 , toimisto(ät)helsinginkisaveikot.fi