Helsingin Kisa-Veikot

Helsingin Kisa-Veikot on vuonna 1909 perustettu, Suomen suurin yleisurheiluseura, jonka menestyksen perustana on laadukas nuorisourheilu. HKV:n noin 2000 jäsenestä lapsia ja nuoria on kolmasosa.



HKV on Suomen menestynein yleisurheiluseura. Se on voittanut Suomen parhaalle yleisurheiluseuralle vuosittain jaettavan Kalevan maljan 55 kertaa, tuorein voitto vuodelta 2011.



HKV:n tavoitteena on tarjota huippu- ja kilpaurheilijoilleen parhaat mahdolliset menestymisen edellytykset. Lapsille ja nuorille HKV tarjoaa terveen, monipuolisen ja kehittävän harrastuksen mukavan yhdessäolon merkeissä, mutta samalla myös mahdollisuuden kehittyä menestyväksi urheilijaksi.



HKV:n kärkiurheilijoita aikuisten sarjassa ovat mm. Mikko Lahtio, Roni Ollikainen, Suvi Selvenius, Anniina Laitinen, Aki Nummela, Jarno Kivioja, Tapani Virtanen,  Minna Nummela, Sofia Sadeharju ja Tiina Taavitsainen.



Pääosa HKV:n kilpailu- ja harjoitustoiminnasta keskittyy kesäisin Eläintarhan urheilukentän alueelle ja talvisin Liikuntamyllyyn, Olympiastdionille sekä Eltsun tunneliin. Keskeisenä paikkana Kisa-Veikkojen ympärivuotisessa harjoitustoiminnassa on myös Pirkkolan Urheilupuiston monipuolinen alue.

Yhteystiedot

HKV:n toimisto

Olympiastadion

00250 Helsinki



puhelin: 09-492 355

040-5066482 (Reijo Siitonen)

e-mail: toimisto(ät)helsinginkisaveikot.fi

Etusivu  |  Helsingin Kisa-Veikot  |  Vaahteralehti  |  Tuloksia  |  Inas Open European Indoor Athletics Championships   |  Nuorisourheilu  |  Aikuisliikkujat  |  Perhejasenet  |  Tilastot ja ennätykset  |  Kuvagalleria  |  Palautetta
Helsingin Kisa-Veikot ry   | Olympiastadion   |  00250 Helsinki